Alun perin kahden viikon projektiksi suunniteltu veneemme peräkannen targakaaren mittatilaustyö Gdanskin laitakaupungilla venyi lopulta viiden viikon mittaiseksi. Osin syynä oli tietysti se, että itse keksimme työn edetessä uusia varusteita ja yksityiskohtia, osin siksi että työn suunnittelu ja johto venetelakalla oli jokseenkin raskassoutuista. Mutta työn laatu on aivan priimaa, ja siihen olemme kerta kaikkiaan tyytyväisiä! Meillä on nyt tuon kyseisen kaaren varaan asennettuna niin paljon aurinkovoimaa, että voinemme elellä varsin omavaraisina sähkön suhteen. Ensimmäisten päivien koekäyttö osoitti jo, että pilviselläkin säällä paneelit lataavat oikein hyvin. Se on tärkeä juttu, sillä vierassatamissa latauspiuhan päässä oleilu ei sovi meidän budjettiimme pidemmän päälle, eikä moottoriakaan viitsi turhan päiten pelkän akkujen lataamisen vuoksi käyttää. Voi olla, että moottoriin joutuu joskus turvautumaan, jos oikein monta päivää on synkeää ja sateista, mutta enimmäkseen meidän pitäisi nyt pärjätä.

Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat isommiksi.

Kun homma vihdoin tuli valmiiksi, lähdimme niin nopeasti telakan rannasta, ettemme ehtineet lainkaan meriklaarata venettä. Viisi viikkoa leppoisan joen rannassa oli saanut meidät jo unohtamaan Gdanskin edustan jättiaallokon, ja meille tuli aivan kuin yllätyksenä, että heti merelle päästyämme vene alkoi keikkua aivan villisti! Hapankorppupaketit lentelivät hyllyiltä, lattialla liukui ties mitä vesipönttöjä pitkin poikin, ja kannellekin näkyi unohtuneen tavaraa, joka uhkaavasti lähti matkaamaan kohti parraslistaa. Niin kiire oli päästä jatkamaan matkaa! Ensimmäisenä iltana puksuttelimme vain Gdanskin keskustaan, jossa meillä oli aikomus seuraavana päivänä käydä ruokakaupoissa ennen matkan jatkamista. Gdanskin vierassatamaan asti emme kuitenkaan ehtineet, sillä matkan varrella oleva Olowiankan nostosilta oli kiinni, ja seuraavaan avaukseen oli melkein tunti. Se oli liian pitkä aika odotella nälkäisenä viihtyisän näköisen italialaisravintolan rantaterassin edustalla, ja niinpä suunnitelma vaihtuikin pizzaillalliseen ja yöpymiseen nostosillan korvalla. Eipä meitä kukaan siitä hätistellyt poiskaan, joten suoritimme myös lähtöpäivän ostokset tästä privaattimarinastamme käsin.

Matka alkoi Gdanskista keskiviikkoiltana 11. heinäkuuta ja jatkui Hel-niemen jälkeen länteen. Reitti vähän kiemursi, sillä tuuli oli myötäinen itätuuli, mutta aallokko kävi vanhan pohjoistuulen jäljitä vielä sivusuunnalta.  Isojen aaltojen keikutuksessa täysymyötäiseen purjehtiminen olisi vaatinut keulapurjeen spiiraamista spinnupuomin kanssa sivulle, ja isopurjeen varmistamista preventteriköysillä sitä kaikkein kamalinta eli vahinkojiippiä vastaan. Keplottelimme pientä siksakkia sivumyötäiseen, jolloin saimme purjeet pidettyä vedossa. Meidän vanhat köytemme olivat siinä kunnossa, että niitä ei enää puomien virittelyyn uskaltanut käyttää, ja muutenkin halusimme välttää purjeiden kanssa ylimääräistä revittelyä ennen kuin saisimme vaihdettua köydet uusiin. Köysiä emme Puolassa onnistuneet hankkimaan, mutta rikitarkastaja sentään vinssattiin mastoon ja kaikki mastoa kannattavat teräsvaijerit päätteineen ja vanttiruuveineen saivat arvosanan Erinomainen. Se oli sentään helpottava tieto. Uudet köydet odottaisivat meitä Saksassa, kunhan nyt vain ensin pääsisimme sinne asti.

Ensimmäisen yön aamutunneilla autopilotti lakkasi toimimasta. Se oli toiminut ongelmitta ensimmäisen legin kovissa keleissä ja vaikuttanut todella järeältä peliltä. Olimme tässä vaiheessa vielä Puolan rannikon tuntumassa ja edessä oli pitkälti toistasataa merimailia Bornholmiin, jossa aioimme pitää parin päivän tauon. Se tauko tulikin tarpeeseen, sillä käsin ohjaaminen kahden hengen miehistöllä on raskasta puuhaa! Varsinkin pimeänä, pilvisenä, kuuttomana yönä on tuijotettava herkeämättä kompassia, sillä suuntavaisto ei kerro yhtikäs mitään. Kun lisäksi vielä tuuli tyyntyi, mutta aallokko jatkoi omaa vellovaa elämäänsä, kävi veneen ohjailu todella työstä. Purjein kulkevalla veneellä on aina jokin tietty suunta ja kallistus, ja ruorimiehellä pysyy tuntuma peräsimeen, mutta moottorilla ajettaessa ainakin meidän veneemme on täysin tunnoton ja kuskin herpaantuessa alkaa kääntyillä aivan sattumanvaraisiin suuntiin. Mutta perille Bornholmiin päästiin!

Puolitoista vuorokautta kestäneen sateisen harmauden jälkeen meitä tervehti perillä Rønnen satamassa paahteisen aurinkoinen sää. Bornholm, Tanskanmaan ihanin paikka, täytti kauneuden tarpeemme tankit piripintaan. Matkustimme lauantaina bussilla kumpuilevien peltomaisemien halki Allingeen saaren luoteisnurkalle, jossa nautimme herkullisen savukalalounaan Allinge Røgerissä, ja sen jälkeen ihastelimme pikkukaupungin kesäfestivaalitunnelmaa ja elävää musiikkia satamassa, jonne oli ahtautunut niin paljon veneitä, että oli vaikea kuvitella miten ne sieltä aikanaan saatiin pois.

Paikka oli todella pittoreski, mutta samalla olimme hyvin tyytyväisiä, ettemme olleet edes harkinneet omalla veneellämme yrittää näin pieniin satamiin. Meidän iso matamimme ei nimittäin käänny pennin päällä eikä edes ison setelin, sen kanssa ei voi ajatellakaan ahtautuvansa pieniin ja mutkikkaisiin satama-altaisiin.

Bornholmissa olisi hyvin viihtynyt vaikka kuukauden, miksei loppuiän, mutta tuuliennuste näytti lähenevää pläkää ja siksi päätimme lähteä sunnuntaina 15.7. jatkamaan matkaa kohti Kieliä. Saimme näin yhden hienon purjehduspäivän, minkä jälkeen pläkä kuitenkin saavutti meidät. Seurasi koneajoa toista vuorokautta, mutta meri oli sentään tyyni eikä ohjailu siksi kovin hankalaa. Ja matkan varrella oli niin paljon tuulipuistoja, laivareittejä ja vilkkuvia majakoita, että ne pitivät vahtivuorolaisen sopivasti pirteänä.

Mutta pian autopilotin mentyä meiltä hävisivät kaikki navigointi-instrumentit. Ne olivat olleet kirjaimellisesti ”tuulella käyviä” matkan alkupuolelta saakka, mutta nyt mikään mittari ei enää osoittanut elon merkkejä.

Hankaluudet veneemme varusteiden kanssa ovat olleet niin suuria ja moninaisia, ettei tälle viimeisimmälle vastoinkäymiselle jaksanut enää kuin hymähtää alistuneesti. No, onneksi sentään kohta oltaisiin Kielissä, ja sieltä varmasti löytyisi joku, joka osaisi auttaa meitä laitteiden kanssa. Ja siellä sentään meitä odottaisi – akkujen ja köysien lisäksi – kauan kaivattu jolla! Mehän tilasimme kumiveneen jo talvella Venemessuilta, mutta sitäpä emme vain lukuisista yrityksistä huolimatta koskaan saaneet. Saksasta saimme samanlaisen tilattua parissa päivässä – olimme saaneet siitä sähköpostilla kuvankin, ja uskalsimme uskoa että jolla sentään oli totta!

• Klassikkoveneöverit

20 syyskuun, 2018

• Purjehdusseikkailun ensivaikutelmat – ja Gdansk!

10 kesäkuun, 2018

• Elämää – ei mikään Plan B

15 syyskuun, 2018