Kylläpä meillä oli mukavaa kotomaassa! Kuusi kokonaista viikkoa yhtä juhlaa – joulu, uusi vuosi, ja kaikki ne tapaamiset vanhojen ystävien, naapureiden ja tietysti perheenjäsenten kanssa. Kuusi viikkoa pakattuna täyteen aktiviteettia ja sosiaalisuutta! Vaikka vähän pelotti, miten me enää osaisimme olla ihmisten seurassa vietettyämme puoli vuotta käytännössä kahden kesken, kaikki sujui hienosti. Tuntui hyvältä. Etäisyys luo läheisyyttä – kun aikaa on vähän, se tulee tarkkaan käytettyä, ja puheissa päästään suoraan asiaan turhia kiertelemättä.

Entistä elämänrytmiämme kauhulla muistellen pelkäsimme myös, että vierailun tahti olisi meille seesteiseen vene-elämään tottuneille liian kova ja saisimme vielä burnoutin koko hommasta. Mutta onneksi kaamosaika oli taittanut pahimman terän pohjolan ihmisten kiireistä, ja me saimme viettää rauhallista laatuaikaa tärkeiden ihmistemme seurassa.

Mutta olipa mukavaa palata kotiinkin – tänne oman, kauniin s/y Ainamme lämpöön ja tunnelmaan, ja pikkuruiseen kotikaupunkiimme Biniciin! Niin mukavaa kuin Suomessa olikin käydä, meidän kotimme on nyt täällä veneessä. Hassua kyllä, en oikeastaan muista koskaan tunteneeni oloani yhtä kotoisaksi kuin nyt, en edes entisessä talossamme. Kuten veneet useimmiten, Aina on meille persoona ja olento, ei eloton esine. On kuin asuisi mukavan valaan vatsassa, vähän ahdasta ja hankalaa, mutta turvallista ja kodikasta.

Suomessa pääsimme nauttimaan ihan kunnon talvesta pikku pakkasineen ja lumihankineen. Lähdimme juuri talven superpakkasten ja lumimyräköiden kynnyksellä – täpärä pelastautuminen, mutta saamme me täällä Bretagnessakin kärsiä oman osuutemme kylmistä talvisäistä. Täällä harvoin on pakkasta, mutta kylmä on toisenlaista – kosteaa, luihin ja ytimiin hiipivää mallia. Tammikuun ajan satoi lähes päivittäin, mutta ehdimme vesikuurojen välissä silti mukaville kävely- ja pyöräretkille. Tähän mennessä helmikuu on näyttänyt lupaavammalta, aurinkokin paistaa jo lämpimästi silloin, kun sattuu löytämään tuulelta suojaisen paikan. Mutta on meille selvinnyt myös syy siihen, miksi täällä Englannin kanaalin rannoilla puhutaan niin mielellään säästä!

Sateella tekee mieli kääriytyä vällyihin ja kerääntyä leiritulen ympärille. Sitä meidän veneessämme edustaa dieselkamina, ja sen lisäksi nyt myös pari sähköpatteria, kun kerran satamassa sähköpiuhan päässä ollaan. Monien, monien aivan liian kiireisten vuosien jälkeen nyt on viimein aikaa kirjojen lukemiselle, korttipelille, jutustelulle ja musiikiin kuuntelulle. Olen kaivanut naftaliinista vanhan harrastukseni, piirustuksen ja vesivärimaalauksen. Vielä ollaan ruostuneiden taitojen elvyttelyvaiheessa, mutta kukapa sen tietää, mihin tässä vielä ajan mittaan päädytään.

Ehkä ensi viikolla uskaltaudumme seikkailemaan Binicin lähikyliä kauemmas. Otamme taittopyörät kainaloon, nousemme bussin tai junan kyytiin ja lähdemme katsomaan Bretagnen ihmeitä.

Paikallistuntemus kiinnostavien kohteiden löytämisessä on korvaamatonta, ja siksi olenkin niin iloinen, että olen saanut ensimmäisen paikallisen tuttavan! Siitä lisää vähän myöhemmin. Sitäpaitsi liikkeellä on huhuja, että meille on tulossa vieraita kotimaasta! On mukavaa voida jakaa pala, vaikka pienikin, omasta elämästämme veneessä, tutkia yhdessä lempipaikkojamme ja uusia, jännittäviä kohteita. Seuraaviin seikkailuihin asti nautitaan näistä talvimaisemista Binicissä, Saint-Brieucin lahdella, Bretagnessa!

Lisää suomalaisittain kovin keväisiä talvikuvia Binicistä löydät valokuvagalleriasta!

• Rade de Brest – leppoisia päiviä ankkurissa
15 toukokuun, 2019
• Hollannista Ranskaan – jäähyväiset Pohjanmerelle (emme jää kaipaamaan)!
26 marraskuun, 2018
• Bretagnen rannikko ja vuoroveden aarteet
7 huhtikuun, 2019