Myötätuulessa Tallinnaan!

18 syyskuun, 2016 Compass Heading 180° Comments 0 Comment

Monikin suomalainen on saapunut Tallinnaan hyvässä ”laitamyötäisessä”. Niin mekin, mutta me teimme sen sentään ihan omin purjein!

Viinistu päästi meidät viimein otteestaan vietettyämme siellä kolme keikkuvaa, nykivää yötä. Säätiedotus oli lupaillut aamuvarhaiselle hetkeksi heikompaa tuulta, ja me päätimme ottaa siitä vaarin. Herätyskello soi viideltä, ja hetkistä myöhemmin sujahdimme aallonmurtajan aukosta ulos. Tuulta ja aallokkoa oli edelleen, joten hiukan meitä jännitti – sormet ja varpaat ristissä toivoimme, että moottori jaksaisi puskea meitä ainakin vähän matkaa irti rannan läheisyydestä. Ja jaksoihan se, uskollinen Yanmar, mikäs hätä sille nyt voisi tulla?

Ulos merelle päästyämme nostimme myötätuulessa pelkän keulapurjeen. Tuuli oli kohtalaista, mutta aallokko monen päivän itätuulen jäljiltä suurta – ihan oikeasti suurta, isoimmat aallot huipusta pohjaan kolmisen metriä. Pikkuisella veneellä tuntui kuin välillä olisi ollut syvällä montussa, välillä taas korkean kukkulan laella, josta melkein huimasi katsella seuraavaan aallonpohjaan asti. Mutta pelottavaa se ei ollut laisinkaan!

Muita veneitä emme nähneet ennen kuin Pranglin kohdalla. Pranglin saari oli yksi niistä kohteista, joissa olisi ollut mukava käydä, mutta nyt se sai jäädä toiseen kertaan. Loma oli jo pitkällä, ja me vasta tässä! Rohuneemen ohitettuamme alkoi liikenne vilkastua, ja Tallinnan edustalla sitä todella riitti!

Piritan vierassatama oli kuitenkin melkein tyhjillään. Kiinnityimme laituriin ja lähdimme tutustumaan satamaan. Heti ensimmäisestä venetarvikeliikkeestä löytyi valmiina vakiovarusteena juuri sellainen töpseliadapteri, jonka olimme teettäneet Viinistussa. Hintaa sillä oli kyllä paljon enemmän, ja meillä oli hyvä mieli myös siitä, että olimme työllistäneet pienyrittäjiä ja kannattaneet pikkukaupungin palveluja ison metropolin sijaan!

Seuraavana päivänä kiertelimme kaupunkia ja kävimme taas ostoksilla. Sillä välin veneemme oli saanut pari uutta naapuria. Erään veneen suomalaismiehistöltä kuulimme, että seuraavana yönä – perjantaina 18. elokuuta – kilpailtaisiin Helsinki-Tallinna Race, ja että Piritaan olisi tulossa toistasataa venettä yön aikana. Ilta oli tyyni ja rauhallinen, niin tyyni että saatoimme kaivaa pallogrillin esiin ja kokkailla avotilassa mahtavat illallisherkut. Kun olimme hämärän laskeuduttua käymässä yöpuulle, saapuivat jo ensimmäiset kilpaveneet satamaan – nopeimmat olivat taittaneet matkan reilussa kuudessa ja puolessa tunnissa. Aamulla heräsimme siihen, että kannellamme tömisteltiin ja säädeltiin köysiä. Luukusta kurkistaessa näytti maisema todellakin toiselta kuin illalla – ennen lähes tyhjät laiturit pursuilivat nyt veneitä, lisää saapui jatkuvasti ja niitä ahdettiin pieniinkin väleihin. Satama oli täynnä ääntä ja liikettä, purjeita viikattiin, ohjeita huudeltiin, yön sääilmiöitä ja tapahtumia käytiin läpi. Sataman vessoihin ja suihkuihin jonotti joukoittain purjehdusasuisia, väsyneitä mutta tyytyväisen näköisiä ihmisiä. Purjehduskilpailuissa on ihan omanlaisensa tunnelma, oli mukavaa päästä vähän kuin jäniksenä kokemaan sitä. Mutta ei meillä taida olla oikein paloa osallistua itse moisiin – omaan tahtiin seikkaileminen sopii meille paremmin.