Päiväpurjehtien pitkin Sisiliaa – Palermo, Cefalú ja Milazzo

Päiväpurjehtien pitkin Sisiliaa – Palermo, Cefalú ja Milazzo

Elokuu Välimerellä on kuuma. Vähemmästäkin ymmärtää, miksi täällä päin on keksitty viettää siestaa keskellä päivää. Sisilian pohjoisrannikolla elokuu oli myös niin tuuleton, ettemme nostaneet purjeita kertaakaan niillä lyhyehköillä hypyillä, joita teimme ankkuripaikasta toiseen. Oikeastaan tuulettomuudesta oli enemmän etua kuin haittaa, sillä Sisilian ankkuripaikat ovat kaikki varsin suojattomia. Nyt saimme nukkua yömme pääosin rauhassa – jonkinlainen maininki tietysti avoimella rannikolla on aina läsnä, milloin mistäkin suunnasta, mutta ankkurin pidosta ei tarvinnut kantaa huolta. Vesi on kaikkialla puhdasta ja kirkasta, jopa isojen kaupunkien edustalla, niin että aina halutessaan saattaa pulahtaa uimaan.

Matkapäivien aamuina nostimme ankkurin, kun siltä tuntui, ja puksuttelimme seuraavaan sopivaan kohteeseen. Mukavassa paikassa vietimme aikaa useampia päiviä varjossa lueskellen, aurinkoa ottaen ja uiden monta kertaa päivässä. Joku pieni veneprojekti tuli tehdyksi silloin tällöin. Illan viilettyä oli mukavaa lähteä ihmisten ilmoille, käydä välillä syömässä loistavaa italialaista ruokaa ja nauttia kaupunkien vilinästä. Paluumatka veneelle sujui useimmiten täysin tyynessä, lämpimässä illassa, tähyillen sitä oman veneen mastovaloa monien muiden joukosta. Näissä leppoisissa tunnelmissa elokuu mennä hujahti.

Trapanista lähdettyämme pysähdyimme seuraavaksi Palermossa. Siellä saimme tankattua vettä ja polttoainetta, sekä tehtyä kunnon kauppareissun läheiseen supermarkettiin. Keskustassa emme käyneet lainkaan, mutta sen lähiön perusteella, jonka edessä ankkuripaikka sijaitsee, jäi meille Palermosta erittäin likainen ja saastainen kuva. Kauppareissun sai tehdä kirjaimellisesti roskissa kahlaten, kadun varren jätesäiliöt olivat täynnä, kannet levällään ja niiden ympäristö pursui jätettä.

Sisilian maisemat ovat hämmästyttäviä – majesteettisia vuoria, turkooseja, kirkasvetisiä rantoja, tuoksuvia mäntymetsiä ja mereltä katsottuna kauniilta näyttäviä kukkulakaupunkeja, siellä täällä viljelyterasseja ja rinteitä täplittäviä maalaistaloja. Läheltä olimme nyt nähneet Trapanin ja Palermon kaupungit, emmekä olleet päästä yli ristiriidasta saastaisten katujen ja näiden upeiden maisemien välillä. Miten tällaisessa paratiisissa voidaan elää näin, mistään mitään välittämättä?

Onneksi seuraava kohteemme, Cefalùn vanha kaupunki, palautti uskomme sisilialaisiin. Cefalù on kaunis, siisti ja hoidettu kaupunki. Se on myös täynnä turisteja, ja syystäkin! Kreikkalaisten aikoinaan perustama kaupunki on rakennettu mereen pistävälle niemelle, korkean kukkulan rinteille. Vanhin osa on nykyasussaan keskiajalta, täynnä sokkeloisia katuja ja kujia ja kauniita, kapeita taloja. Kaupungin näyttävä katedraali on normannien ajan romaanista arkkitehtuuria, peräisin vuodelta 1131. Normannithan olivat viikinkien jälkeläisiä, jotka 800-luvulta lähtien hallitsivat Ranskan Normandiaa ja 1000-luvulta alkaen myös laajoja alueita Välimerellä, erityisesti Sisiliassa ja Etelä-Italiassa.

Cefalùn kaupungin edustalla on pieni suojainen poukama kalastusveneille, ja pitkä hiekkaranta jatkuu tähän poukamaan asti. Vesi on turkoosia ja kristallinkirkasta. Me kelluimme ankkurissa ulompana merellä hiekkarannan uimapoijujen ulkopuolella useiden muiden veneiden kanssa, ja sieltä me iltaisin puksuttelimme kaupunkiin, kiskoimme jollan ylös rannan luiskalle ja sujahdimme muiden turistien joukkoon. Omalla veneellä matkustamisen yksi hauskimpia puolia on juuri tämä: ankkurissa kelluessa saa olla melkein niin rauhassa kuin haluaa, ja sitten kun siltä tuntuu, voi kuin ulkoavaruudesta putkahtaa keskelle kaupungin vilkkainta vilinää!

Jatkoimme matkaa itään pitkin rannikkoa, suuntana Messinan salmi. Ankkuroimme yhdeksi yöksi Capo d’Orlandon edustalle ja toiseksi Milazzon pitkän niemenkärjen edustalle. Matkaa oli tarkoitus jatkaa aamulla samoin tein, mutta kun näimme päivänvalossa välkkyvän, posidonia-ruohoa kasvavan elävän akvaarion, jossa kalaparvet vilahtelivat, oli kerta kaikkiaan pakko jäädä tähän ihanaan paratiisiin uimaan ja sukeltelemaan muutamaksi päiväksi! Vesi oli +28-asteista ja päivät kirkkaita ja tyyniä. Edes kaiken aikaa ohi suihkivien matkustaja-alusten tekemät aallot eivät meitä juuri häirinneet.

Kun lopulta päätimme lähteä kohti Messinaa, ei ankkuripeli inahtanutkaan! Se oli kerran aiemminkin temppuillut, Sardiniassa, mutta tuolloin ongelma ratkesi sulakkeen resetoimisella. Nyt vikana oli jokin muu, mihin meidän vianetsintäkykymme eivät enää riittäneet. Kiskoimme ankkurin ylös keulapurjeen vinssin ja köysien avulla ja ajelimme läheiseen Milazzon kaupunkiin. Siellä ankkuroimme kaupungin edustalle ja lähdimme jollalla venetarvikeliikkeeseen selvittelemään mahdollisuuksia. Korjattuahan tuo laite pitäisi saada, sillä käsivoimin ei 25-kiloista Rocnaa ja painavaa kettinkiä nostella. Hätätapauksia varten ankkuripeliin olisi hyvä saada myös manuaalinen lisäosa, jolla ankkurin saisi vinssattua ylös käsin. Onneksi ankkurin laskeminen sentään käy joka tapauksessa ilman sähköä!

Lisäosaa ei tällä kertaa saatu, mutta venetarvikeliikkeen ystävällinen myyjä soitti sähkömiehelle ja selitti ongelmamme. Eikä mennyt puolta tuntiakaan, kun sähkömies Angelo porhalsi paikalle työkalupakkeineen, istuutui jollamme kyytiin ja matkusti kanssamme ankkuripaikalle vinssiä korjaamaan. Angelon vaatteetkin kastuivat jollamatkalla aallokossa, mutta mies ei ollut asiasta moksiskaan, eikä siitäkään, että vinssin luo päästäkseen hänen piti ryömiä keulapiikin pimeään ankkurilokeroon. No, venesähkömies on varmaan ennenkin työskennellyt ahtaissa paikoissa! Niin vain kaikkien piuhojen ja rasioiden paljoudesta löytyi hajonnut rele, joka vaihdettiin, ja niin meillä oli taas toimiva ankkuripeli! Hintaa työlle tuli 50 euroa, mutta “sadalla eurolla teette minusta onnellisen miehen”. Angelo pääsi jollan kyydissä takaisin tukevalle maankamaralle ja sai todellakin ansaitsemansa satasen! Me olimme lähinnä pöllämystyneitä: nyt ei selvästikään oltu mañana-maassa. Olimme varautuneet useiden päivien viivästykseen, mutta koko homma ratkesi tunnissa!

Helpottuneina lähdimme kaupungille etsimään jotakin mukavaa pizzapaikkaa. Kapean kujan varrelta löytyi niin loistava ravintola – jossa emme muuten syöneet pizzaa – että varasimme sieltä pöydän seuraavaksikin illaksi. Toisena iltana lämpimän, pimeän kesäillan tunnelman kruunasi vielä kolmen miehen orkesteri, joka ravintolan asiakkaiden keskellä istuen esitti haitarin säestyksellä uskomattoman sikermän elokuvista tuttuja, italialaisista italialaisimpia klassikoita. Vaikka ankkuripeli taas toimi, ei meillä ollutkaan kiire vielä jatkaa matkaa näin mukavasta kaupungista. Mitäpä merkitsee päivä tai muutama sinne tänne – sekin on niitä omalla veneellä matkustamisen hyviä puolia!

Ensi kerralla ihmetellään Scillaa, Kharybdista ja antiikin arkkitehtuuria!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.