Browsed by
Avainsana: Purjelaivat

Purjelaiwojen waltakausi

Purjelaiwojen waltakausi

Gdansk Baltic Sail

Millaista mahtoi olla merimiehen elämä purjelaivojen aikakaudella? Gdanskissa nyt menneenä viikonloppuna järjestetty Baltic Sail -tapahtuma inspiroi ottamaan selvää. Onneksi meillä on kirja, joka varmasti osaa antaa vastauksia moneen mieltä askarruttavaan kysymykseen. Saimme “tupaantuliaislahjaksi” ystävältä opuksen nimeltä Suomalainen Meri-sanakirja, jota on hauska lehteillä. Teoksen on kirjoittanut Albin Stjerncreutz, Everstiluutnantti ja Ritari, ja julkaissut Suomalaisen kirjallisuuden seura vuonna 1862.

Albin Stjerncreutz: Suomalainen Meri-sanakirja (näköispainos)

Aloitetaan merimiehen arkisesta elämänrytmistä. Se sujui osapuilleen näin:

Wahti, Vakt
Vuorokausi jaetaan merellä: kauppa-aluksissa kuuteen neljän tiiman tahi kahdeksan lasin wahti-aikaan, ja sota-laiwoissa wiiteen wahti-aikaan. Kauppa-alusten kuusi wahtia owat nimeltään seuraawaiset:
1) aamu-wahti. Se wahti, joka on kello 4:stä 8:an aamulla.
2) aamupäiwän-wahti. Se wahti-aika luetaan kello 8:sta 12:ta päiwällä.
3) iltapäiwän-wahti. Wahti puolesta päiwästä 4:jään jälkeen puolen päiwän.
4) ilta-wahti, platwuuti-wahti. Wahti 4:stä 8:saan jälkeen puolen päiwän.
5) ensimmäinen wahti. Wahti-aika kello 8:sta iltasella kl. 12:sta yöllä; ja
6) yö-wahti, koirawahti. Niin kutsutaan wahti-aikaa sydän-yöstä kl.4 aamulla.
Muistutus: Kuin aluksen wäestöstä on ainoastaan yksi puoli kerrallaan wahdissa, niin tästä wuorokauden jaosta kuuteen wahtiin tulisiwat samat miehet aina koiran- eli yöwahtia pitämään, sen wuoksi on niin asetettu, että molemmat wahdit tekewät platwuuti- eli ilta-wahtia, jonka kauttta wahti-wuorot wuorokausittain aina muuttuwat.
Papiani, Babian
Niin kutsutaan, jouto-aikansa wuoksi, merellä pyhäisen jälki-puoli-päiwän wahti.

Miehistön joukossa oli aina keltanokkia. Seuraava kuvaus kertoo siitä, millaisia kasteita he saivat merkittävissä tilanteissa, kuten päiväntasaajaa ylitettäessä tai kun ohitettiin jokin tärkeä kiintopiste.

Hönsätä, Hönsa, Döbe, Doopen
Merella on tapana, kuin joku merimiehistä ensikerran kulkee ekvatorin eli linjan ylitse, niinkuin meriwäki sitä kutsuu, että wanhemmat miehet kastelewat hänen wedellä, jonka tehtyä aluksen wäki kaikenlaisilla kuvauksilla leikittelee. Kastettu saapi sitten päälliseksi antaa koko wäestölle jotain juomiseksi. Tämmöinen kaste tapahtuu myös muutamia muita paikkoja ensikerran kulkewalle merimiehelle, niinkuin Gibraltarin salmen läpitse purjehtiessa j. n. e. Wanhaan aikaan tapahtui tämmöinen uusikkaan kaste linjan alla sillä lailla, että kastettawa köytettynä hiiwattiin mereen kolme kertaa, ja hänen piti yhtä-kaikki iloisen-näköisenä wanhoille matruuseille antaa wiinaa tahi rommia juotawaksi.

Merimiehen piti tuntea purjeet ja köydet. Kuvan laiva on raakapurjealus, ja näin sellaisista kertoo sana-kirja.

Raaka-purje; raaka-seili
Niin kutsutaan yhdellä nimellä kaikki tasakorkuisesti rippuvan raan alla kuljetettavat purjeet, jotka nok-penseleillä ja raakaseisingillä ovat raakaan kiini-pantuina. Raaka-purjeet owat tawallisimmasti joko suora-nurkkaiset tahi epä-muotoiset, niin että niiden ylä- ja ala-syrjät melkein ovat yhtärintaiset. Semmoisen purjeen molemmat ylä-nurkat kutsutaan nokkawarwiksi, joista nokkalötrat istuwat, ja sen molemmat ala-nurkat skuutiwarwiksi eli skuutihuurniksi. Raaka-purjeita perjätessä tulee purje viikattawaksi, kokoon käärittäwäksi ja kiini-sidottawaksi raan päälle.
Raaka-purjeinen alus, raaka-purje-alus
Semmoiset alukset, jotka raaka-purjeita erinomattain kuljettawat. Kaljaasit, jähdit, skuunarit, sluupit ja muut sellaiset, jotka enimmiten kuljettawat kahweli-seilejä, eiwät siis kuulu raaka-purje-alusten lukuun.

Monenlaiset harmit ja vaarat vaanivat merimiestä. Ensimmäisenä tietysti tänä päivänäkin yhä tunnettu meritauti:

Meri-sairaus, meri-tauti, Sjösjuka
Se sairaus, joka meren-kulkuun harjautumattomia ihmisiä merellä waiwaa ja joka luullaan tulewan meri-ilman waikutuksesta ihmisen ruumiissa, elikkä aluksen äkkinäisistä liikunnoista aallokossa. Tämä sairaus ilmestyy iljettämällä, röftäyksillä, pään pyörrityksellä j. n. e. Se ajaa wäleen okselle ja waikuttaa muutamissa watsa-taudin, sekä wiepi wälistä sairaan tunnottomaksikin, jonka jälkeen hän inhoo ruokaa ja juomaakin ja tuntee itsensä alakuloiseksi ja woimattomaksi. Tämmöinen sairaus waiwaa muutamia pitemmän ja toisia lyhyemmän ajan; mutta tywenellä ilmalla, jos ei hyöky käy, ja haminaan tultua on sairaus aina kohta ohitse. Mutta muutamat ihmiset eiwät tästä kiwusta tiedä mitään. Tätä wastaan ei ole keksitty parantawaa lääkitystä, mutta se on kuitenki tietty, että työnteko, ruoka ja raitis ilma owat tätä wastaan sangen terweelliset. Muutamat tuntewat sairauden liewiäwän makuulla. Mutta se on wissi, että maatessa, istuessa tahi seisoessa keski-aluksella meritauti tuntuu wähemmin, kuin aluksen muissa osissa.

Päiwän-pisto, Solstygn
Auringon säteitten waikutus ihmisen päätä wasten, joka usein kuolettaa. Moni on terweenä pannut maata auringon paisteeseen ja siihen kuollut päiwän pistosta, jonka wuoksi semmoista makaus-siaa jokaisen aina tulee tarkasti wälttää.

Mutta ei riittänyt, että seilorille olivat merenkulun vaarat tuttuja – piti myös tietää miten maissa kuului käyttäytyä. Eritoten vierailla mailla, siellä hölmöillessä saattoi nimittäin käydä todella huonosti:

Krympäri, Crimps
Monesta wieraasta haminasta olewat omituiset niin kutsutut Seelenverkooper (sielunkauppiaat), eli semmoiset rawintopaikkain isännät, joilla on se petollinen elatuskeino, että wiettelewät merimiehiä pois laiwoistaan, joihinka ne owat pestatut, ryöstäwät ja kätkewät heidät piiloihinsa, syöttäwät ja juottawat heitä welaksi ja tämän ilon lopuksi myywät heidät toisen aluksen kapteenille edellä maksettua korkiaa hyyryrahaa wastaan, jonka konna pitää kutsussansa, ja sen petetyn merimiehen täytyy uudessa aluksessa palwella pari eli kolme kuukautta palkatta eli hyyryttä. Jokaisen aluksen kapteeni pitää ulkomaan haminaan tultuansa waroittaa nuoria merimiehiä maalle mennessä tarkasti wälttämään tämmöisiä petturi roistoja. Näistä pettäjistä on monta suurta kirjaa, waroitukseksi merimiehille, kirjoitettu.

Kapteenin ja päällystön ammattitaitoon kuului tietysti vielä paljon enemmän tietoa ja osaamista.

Meri-astronomia, Nautical astronomy, Morskoi Astronomia
Se on sangen tähdellinen osa laiwan kuljetus-tieteestä, sen wuoksi, että näihin aikoihin asti ei ole wielä keksitty muita parannus-keinoja wajawaisia nawigatuurin räkningeitä oikaisemaan, kuin ainoastaan ne, jotka saadaan astronomian kautta.

Meri-kalentaari, Nautical almanac, Morskoi kalendar
Merenkulku-astronomian räknäyksistä wälttämättömästi tarpeellinen kirja, jota nyky-aikoina ulos-annetaan sekä Wenäjällä että melkein kaikissa muissa Europan ranta-maissa. Ilman sitä kirjatta ei etäälle merta kuljeta.

Loki-kirja, surnaali, laiva-surnaali
Joka alus on welwollinen meri-matkalla pitämään niin kutsutun surnaalin eli loki-kirjan, jonka aiwotus on, lyhykäisesti sanoen, olla täydellinen tilinteko matkan kulusta, kaikista sen alla tapahtuneista ja matkaan koskewista asioista. Aluksen surnaali pitää nimittäin sisällänsä:
1:ksi, Täydellisen ja toden tiedon: a) aluksen kulkemasta matkasta, alkaen koto-haminasta; ja b) matkaan koskewista tapauksista, niinkuin matkan ajalla olleista tuulista, ilmoista, merkityistä wirroista, tarkasteltuin paikkain latituudeista ja longituudeista, niin myös kaikkista tapahtuneista luodauksista ja peilauksista.
2:ksi, Tarpeelliset tiedot aluksen wäen tilasta matkalla ja heidän hoidostansa, aluksen liikunnoista ja niistä töistä, jotka aluksella owat täytetyt, matkan ja aluksen aiwotusta myöden, sota- tahi kauppa-asioita warten; ja wiimeiseksi kaikkista niistä asian haaroista, jotka wastaiseksi niistä kulku-wesistä olisiwat itselleen tahi muille merenkulkijoille hyödylliset tietää.

Sää, ja erityisesti sen ennustaminen, on aikojen alusta ollut merenkulkijalle kaikkein keskeisintä ja kiinnostavinta. Matkalla voi kohdata monenlaisia ilmiöitä, tässä niistä muutama.

Ilma-walkiat
St. Elmo’s fire, Jack with a lantern, Helmenfeuer, Meteori
Niin kutsutaan liekkinen walo (Pyhän Elmin walkia), joka ennen kowaa ilmaa näkyy joko raakain nokista eli puuwenpram-topeista. – Wanhan-aikuiset meren-kulkiat owat jo merkinneet nämä myrsky-ilmain ennustajat, ja jos kaksi semmoista ilma-walkiaa näkyi yht’aikaa raan nokista tahi topeista, niin he sanoiwat niiden aawistawan onnea, ja kutsuiwat niitä: Kastor ja Pollux; mutta jos yksi walkia ilmestyi ainoastaan, niin se luettiin onnettomuuden merkiksi ja kutsuttiin: Helena.

Tornaadit, Tornados
Niin kutsutaan Pohjois-Afrikan ranteitten seuduilla äkkiä nousewaiset kowat tuuliais-päät, jotka wähän ajan sisällä juoksewat yhdeltä kulmalta toiselle ja kiertäwät sillä lailla usein koko kompassin ympärin. Ne owat sangen waaralliset sen wuoksi, että nousewat warkain, ilman erinäisiä ennustusmerkkejä.

Tuuliaispää, nuju-tuuli, Squall
Äkkiä nousewa raju-ilma, joka hetken päästä jälleen lakkaa. Tämmöistä ilmaa usein seuraa ukkonen, sade ja rakeita. Wuoden aikaa, kulku-wesiä ja olewia ilmoja myöden muuttuwaiset merkit ennustawat tämmöisen raju-tuulen nousun. Näitä waarallisemmat owat ne noidan tuulet, joita Englannin merimiehet kutsuwat ”White-squalls”, ja jotka nousewat hywin äkkiä ja ilman näkywittä waroitus-merkeittä.

Ja lopuksi tämä kaunis, lähes runollinen kuvaus kangastuksista.

Kangastus, kangasteleminen, Hägring
Merellä useimmiten näkywä ilmiö, jonka säteiden erinomainen taittuminen ilmasta waikuttaa sillä lailla, että se muka on kohottawinaan melkoisen matkan päässä olewat ja maan pallon ymmyrkäisen muodon vuoksi muutoin näkymättömät esineet niin, että ne näkywät lähempänä, kuin oikeasti owatkaan, ja muutetuilla muodoilla ikään kuin wäikkywät ilmassa, taiwaan ranteen yläpuolella. Wälistä ne näyttelewät itsensä myös ylös-alaisinkin. Semmoinen ilmiö ilmestyy usiammasti iltasilla, kuuman ja ukkoista ennustawan päivän perästä, mutta jos ne näkyy kolkolla ilmalla kesä-päiwinä, niin ilmiön kuwat näkywät myös oikiasta muodostaan weden päällä wastapäätä eli katsojan toisella puolella. Tämmöinen kangasteleminen nähdään myös maallakin, laajoilla aukoilla Itämailla ja erinomattain Egyptissä. Yksi nyky-aikoina Niilin wirtaa matkustawa on tästä kirjoittanut näin: ”Koska me olimme matkustaneet puolentoista peninkulmaa Aleksandrian kaupungista, niin me saimme nähdä kumman ja mukalaisille aiwan uuden kuwailemisen, joka aukasi meidän silmäimme eteen lumotun maan. Se oli Egyptin kangasteleminen; ja ilmiö näkyi olewan niin täydellinen, etten minä pitkään aikaan woinut epäillä, ettei kaikki ne, jotka omilla silmilläni olin nähnyt, olleet todelliset. Niilin wirran partaalta alkawa lawia santa-aukko, joka juoksee silmän näkömättömille, näytti äärettömältä mereltä, siliältä ja kirkkaalta kuin lasi; kummittelewat puut, joita erämaasta ei löydy, tekeytyiwät wähän ajan perästä metsiksi ja niemiksi, joitten takapuolelta Suezi-telegraafin kaukaa näkywät walkoiset tornit lumottiin laiwastoksi, jossa näytti olewan koko joukko laiwoja. Kuwaileminen oli ihana ja me näimme sen katoawan samalla tunnolla, kuin joku näkee parahan toiwonsa menewän mitättömäksi”.

Vårdö – laivanvarustusta ja omenatarhoja

Vårdö – laivanvarustusta ja omenatarhoja

Tuuli oli kääntynyt lännen puolelle, mikä meille tarkoitti taas myötätuulipurjehdusta. Olimme Ahvenanmaan pohjoisimmassa kolkassa, Getan pohjoisrannalla. Oltiin matkan kääntöpisteessä, tästä eteenpäin reitti kulkisi taas idän suuntaan ja kotia kohti. Kesäinen sää jatkui, vaikka tuuli oli aina vain itsepintaisen kylmä. Meno oli silti mukavaa pelkän genuan voimalla täysimyötäiseen. Kesken kaiken huomasimme purjeen alakulman irronneen rullalaitteen sakkelista ja lepattavan vapaana. Onneksi saimme purjeen rullattua äkkiä kiinni, kiristettyä sakkelin, ja matka pääsi jatkumaan. Hiukan mietitytti, oliko yläpään sakkelikin kenties löysällä – sen irtoaminen olisi nimittäin tiennyt kiipeilykeikkaa jollekin korkeita paikkoja pelkäämättömälle – ja päätimme tarkistaa asian heti seuraavassa yöpymispaikassa.

Sopivaksi paikaksi pysähtyä valikoitui Vårdö, ja siellä vasta pari kesää toiminut Vargatan vierassatama, jota ei vielä löytynyt satamaoppaastakaan. Veneitä oli muutamia ja tunnelma leppoisa. Rantamakasiinin seinustalla odotteli pari perävaunulla varustettua polkupyörää, joita satamavieraat saivat lainata kauppareissua varten. Tokihan sellaista ylellisyyttä piti heti lähteä testaamaan, kun kauppakin olisi vielä hetken aikaa auki!

Karvainen matruusimme köytettiin peräkärryyn kahdella springiköydellä, ja sitten liikkeelle! Matkaa kaupalle oli alle kilometri, ja reitti kulki kauniin viljelysmaiseman halki. Omenatarhoja ja kasvihuoneita näytti olevan joka puolella. Hedelmäpuut kasvoivat siisteissä riveissä, koristeenaan siellä täällä värikäs ruusupensas. Mäen nyppylällä vanhojen jalopuiden katveessa sijaitsi Vargatan kylä ja siellä pieni maalaisputiikki, jonka pihaan kaarsimme menopeleillämme. Kauppa oli aivan täyteen ahdettu, sen valikoimaan kuului totisesti kaikki mahdollinen.

Vårdön saarella oli niin kiireetöntä ja mukavaa, että sinne teki mieli jäädä vain oleilemaan. Ehkä syynä oli vehreä maalaismaisema, ehkä kauniit, vanhat laivanvarustajien talot, joiden liepeillä vallitsi tyyni, salaperäinen tunnelma. Jokaisella talolla olisi varmasti ollut kerrottavanaan jännittäviä tarinoita menneisyydestä, siitä miten tämän pienen saaren maanviljelijät ryhtyivät laivureiksi ja alkoivat kuljettaa kauppatavaraa Tukholman, Tallinnan, Turun ja Helsingin markkinoille. Vuosisatojen kuluessa monista tuli mahtavia ja rikkaita, ja he rakennuttivat arvolleen sopivia komeita taloja, joiden pihoja koristavat edelleenkin suuret ankkurit ja laivatykit.

Kauempana satamasta sijaitsee Värdön kirkonkylä, jonne tein yksin patikkaretken seuraavana päivänä. Oli niin kuuma, äkkiseltään lähes tukahduttava ilma, ettei vanha koiramme olisi jaksanut niin pitkää lenkkiä, vaikka muuten onkin vielä reipas. Kirkko oli pieni, mutta sen sienen muotoinen kellotorni oli korkea ja mahtava, kenties hiukan liiankin suuri. En koskaan kyllästy tutkimaan vanhoja rakennuksia, ja koska saarissa suurin ja tärkein rakennus on melkein aina kirkko, niitä tulee aina merimatkojen varrella bongattua. Saaristossa ja rannikolla kirkon katosta roikkuu aina laiva – täällä se oli Erik-niminen.

Oma hauskuutensa Vårdön saarella olivat joka puolella näkyvät virstanpylväät, jotka merkitsivät Venäjän vallan aikana rakennettua postireittiä – sen läntinen päätepistehän oli Eckerön suuri postitalo. Ahvenanmaalla oli siihen asti käytetty ruotsalaista mailia, nyt olisi pitänyt siirtyä venäläiseen virstaan. Kompromissina Suomen senaatissa keksittiin suomalainen virsta, joita mahtui ruotsalaiseen mailiin kymmenen kappaletta. On sitä byrokratiaa ollut ennen EU:takin, kuten tästä esimerkistä huomataan.

Jatka kesän 2017 matkakertomusta seuraavaan osaan – lue edellinen osa – aloita matkakertomus alusta!

Päätös syntyy

Päätös syntyy

Aamukuudelta seisoin koirani kanssa Rödhamnin kallion laella ja tähyilin länteen, Ruotsiin. Meri oli ankaran tummanharmaa ja matalalla sen yllä roikkui yhtä harmaa taivas. Tuuli meni luihin ja ytimiin, vaikka olin pukenut päälleni kaikki vaatteet, jotka olin nyssäköistä ja veneen onkaloista onnistunut löytämään. Tuonneko nyt sitten pitäisi lähteä? Kovaan tuuleen, todennäköisesti sateeseen, ikävälle harmaalle merelle palelemaan? Vaikka Ruotsiin olisikin vain yhden päivän matka navakassa sivumyötäisessä, joka nyt jo puhalsi reippaasti ja lupaili enemmän, se kestäisi meidän pienellä veneellämme silti ainakin kahdeksan, ehkä kymmenenkin tuntia. Jos periltä löytyisi lämmin ja aurinkoinen kesä, mikäpä olisi palellessa yhden päivän ajan, mutta Tukholman saaristossa olisi ihan tämä sama, kylmä epävuodenaika. Ja viikon päästä meidän pitäisi jo lähteä sieltä kotimatkalle, kenties edelleen yhtä kylmässä säässä. Matkan suuntaa oli pohdittu päiväkausia, mutta lopulta päätös syntyi muutamassa minuutissa. Jätetään Ruotsi väliin tällä erää!

Palasin laiturille, jossa kaikki väki näytti vielä nukkuvan veneissään. Me lähtisimme liikkeelle heti, kun nyt kerran olimme jo hereillä. Maarianhaminaan ei ollut kuin kymmenisen mailia, ja vaikka tuuli olikin täysin vastainen, pääsisimme sinne koneella ajaen parissa tunnissa. Kylläpä mieli olikin keveä, kun edessä kajasteli kylmän avomeripurjehduksen sijaan leppoisa kaupunkiloma! Vaikka veneretkeilyn suola ovatkin meille rauhalliset ankkuripaikat ja hiljaiset poukamat, välillä on ihan mukavaa viettää helppoa laiturielämääkin. Etenkin kylmänä, harmaana päivänä ajatus saunasta vei voiton kaikesta muusta!

Olimme perillä Maarianhaminassa jo aamulla, ja laituripaikka löytyi helposti. Satama oli hyvin vilkas, isoja risteilyaluksia tuli ja meni jatkuvalla syötöllä, parhaimmillaan niitä pyöri sataman suulla neljä, viisikin kerrallaan. Me riensimme heti nauttimaan kaupungin vilinästä ja mukavuuksista. Lounaspaikaksi valikoitui italialainen bistro, koska sen terassille oli luontevaa istahtaa koiraseuralaisemme kanssa. Paikan pizzat osoittautuivat kuitenkin niin herkullisiksi, että meistä tuli heti kanta-asiakkaita. Shoppailuakin harrastimme – lämpimien lisävaatekertojen ohessa matkaan tarttui hieno hiiliteräspannu, jota pääsimme heti samana iltana testaamaan. Se toimi veneemme Wallas-lieden kanssa loistavasti, sillä sen sai paljon kuumemmaksi kuin tyhmät teflonpannut, joista veneemme perusvarustus lähinnä koostuu. Veneolosuhteissa täytyy hiukan tinkiä gourmet-tason välineistöstä, jotta tiskaaminen, tuo molempien inhoama askare, sujuisi edes hiukan mukavammin.

Iltapäivällä aurinko alkoi yllättäen paistaa, ja pari Maarianhaminassa viettämäämme päivää olivatkin lopulta varsin kesäisiä. Viihdyimme viehättävän kaupungin lehmusbulevardeilla ja vanhojen puutalojen reunustamilla kaduilla, kävelimme paljon ja istahdimme välillä kahvilapöytään leppoisaan puutarhaan tai vilkkaan ostoskadun varrelle. Ja täydensimme veneen ruokakomeroita marketin hyvistä valikoimista useaan otteeseen, kunnes jokainen lokero ja punkan alunen pursuili säilykkeitä, viinipulloja ja oluttölkkejä ja näytti siltä, että voisimme matkustaa vaikka loppukesän käymättä enää kaupassa. Se olikin hyvä, sillä päätimme suunnata Maarianhaminasta länsikautta Ahvenanmaan ympäri. Meitä kiinnostivat erityisesti Getan pohjoispuolen vuonomaiset ankkuripaikat ja monien purjehtijoiden mainostama hiljaisuus ja rauha – niillä seuduin liikkuisi paljon vähemmän veneilijöitä kuin Ahvenanmaan etelä- ja itäpuolen suosituilla reiteillä ja vierassatamissa.

Sitä ennen kuitenkin vietimme mukavan kaupunkiloman ja nautimme myös ihmisvilinästä. Kaikkeen ei silti koskaan totu: vielä toisenakin iltana sydän heitti voltin, kun kello 21:n laukaus kajahti Maarianhaminan satamassa. Se varmaankin merkitsi lipunlaskua. Meillä lippu sai liehua ylhäällä niin kauan, kuin oltiin matkalla – ja matkalla oltaisiin yötä päivää, kunnes vene olisi taas kotilaiturissa!

Pommern Maarianhaminan satamassa

Jatka kesän 2017 matkakertomusta seuraavaan osaan – lue edellinen osa – aloita matkakertomus alusta!

Tervaisilla teloilla

Tervaisilla teloilla

dsc_1396-002

Vesille venosen mieli, tervaisiltaki teloilta…

Vuosi vaihtui taas kerran. Vaikka ei siltä tunnukaan, ollaan kuulemma jo menossa kohti valoisampia aikoja. Viime kesän matkakertomuksen rustaaminen on pitänyt ajatukset mukavasti kiinni oleellisimmassa – purjehduksessa – ja toisaalta kantanut ne pois pimeydestä kohti ensi kesän valoisia päiviä, jolloin vesikin jo taas vapaana lainehtii. Matka-ajatuksia on heitelty ilmaan, sillä tottahan me köyden päästä kerran kiinni saatuamme haluamme Matamimme kanssa uusiin seikkailuihin!

Matamista puheen ollen, siellä se takapihalla nököttää tervaisilla teloillaan. Keula tiukasti etelään suunnattuna, mutta kiiltävällä kyljellään talvisen peltomaiseman heijastuma, joka ei oikein näyttäisi kuuluvan kuvaan. Se on puhdistettu yltä päältä, riisuttu varustuksestaan, sen moottori on huollettu ja täytetty pakkasnesteellä, sen akkuja on välillä latailtu ja samalla sille on juteltu mukavia asioita kesästä. Mutta enimmäkseen se on saanut seistä siellä yksinään.

Piakkoin täytyy kuitenkin ryhtyä toimeen, jos mielii ehtiä ennen kevään kiihkeintä veneenvarustuskautta tekemään tarvittavia hankintoja ensi kesää varten. Se rullapurje ainakin on ostoslistalla. Siitä lienee parasta aloittaa – kyllä niitä muitakin tarpeita ilmaantuu kevään edetessä. Inspiraatioksi meille ja muillekin veneen varustajille laitan tähän muutaman talvisen kuvan vähän isomman aluksen takilasta. Siinä sitä onkin köysiä ja plokeja kerrakseen!

Oikein hyvää uutta vuotta runsaslukuiselle lukijajoukollemme. Valoa päin!