Lyhyen purjehduspyrähdyksen jälkeen saavuimme perille Djupvikenin syvään, vuonomaiseen lahteen Getan pohjoisrannalle. Edellispäivän purjehdus, joka iltaa kohden oli käynyt yhä rankemmaksi, oli nyt hyvin nukutun yön jälkeen muisto vain. Lahti oli lähes autio, vain yksi vene oli ankkurissa, ja toinen juuri pois lähdössä. Sen miehistö neuvoi meille hienon ankkuripaikan korkean, säännöllisen portaikon muotoisen kallion juurelta. Kalliossa oli valmiina jopa rosterinen kiinnityslenkki – mikä voisi olla sen helpompi rantautumispaikka!

Kunnon kävelylenkki oli tervetullutta vaihtelua, ja korkea, kallioinen saari suorastaan pakotti kiipeämään parhaille näköalapaikoille ihmettelemään ylhäältä avautuvia maisemia. Tämä oli tähänastisen matkamme ehdoton huippu, ihan kirjaimellisesti. Meri avautui pohjoisessa häkellyttävän sinisenturkoosina, ja päivä paistoi pilvettömältä taivaalta.

Maisema muistutti karuudessaan Lapin maisemaa, aavat näkymätkin veivät ajatukset kummallisesti tunturien laelle, vaikka turkoosi meri nyt ei ihan Saanan tai Haltin huipulta tähyävän silmiin väikykään. Mutta kenties Jäämeren rannalla näyttää tällaiselta kauniina kesäpäivänä. Getan kalliolla seisoessamme päätimme, että vaikka meille onkin mieluisin kompassisuunta 180° – kohti etelää siis – ehkä joskus vielä suuntaammekin keulan pohjoiseen ja käymme katsomassa, miltä Jäämeri oikeasti näyttää.

Kukkulan yli taivallettuamme löysimme itsemme ihka oikean suon laidasta – eivät ne Lappiajatukset tosiaan kovin kaukaa haettuja olleet! Puolittain odotimme, että mättäiden keskeltä olisi löytynyt hillaa, mutta niin autenttinen tämä pohjoisen kokemuksemme ei sentään ollut.

Näillä seuduin sijaitsee yksi Ahvenanmaan kehutuimmista gourmet-ravintoloista, jossakin ihan lähellä kukkulan laella. Meitähän hyvä ruoka toki aina kiinnostaa, mutta tällä kertaa puhti loppui kesken ennen kuin pääsimme ravintolaan asti. Seurailimme aikamme sinne tänne hauskasti sijoitettua viitoitusta, mutta jossain kohtaa eksyimme merkityltä reitiltä. Sitten meiltä loppui juomavesi, sillä emme olleet varautuneet näin lämpimään päivään! Meidän oli ryhdyttävä säännöstelemään vettä, ja koska sitä oli tuskin riittävästi edes yhdelle meistä, oli priorisoitava. Me ihmiset saisimme siis jäädä ilman, jotta nelijalkainen ystävämme saisi juodakseen. Niinpä katsoimme viisaimmaksi kääntyä takaisin ja palata veneelle alas rantaan.

Tällä välin oli ankkuripoukamaamme saapunut lisää veneitä. Pikku paattimme sai vierustoverit molemmille kyljilleen. Illan mittaan ehdimme vaihtaa naapureiden kanssa muutaman sanasen ja saada hyviä vinkkejä seuraavia yöpymispaikkoja silmälläpitäen. Reipas kävelyretki, puhdas meri-ilma, punaisena ilta-auringossa hehkuvat kalliot ja hyvä ruoka tekivät jälleen tehtävänsä: uni vei voiton välittömästi, kun ehti päänsä kallistaa.

• Nyt purjehditaan, kun on purjehtimaan tultu!

28 syyskuun, 2017

• Rade de Brest – leppoisia päiviä ankkurissa

15 toukokuun, 2019

• Lokikirja Ahvenanmaan ja Saaristomeren lomapurjehdukselta 2017

1 joulukuun, 2017