Nyt purjehditaan, kun on purjehtimaan tultu!
Maarianhaminan länsisatama oli hyvin valittu lähtöpiste Ahvenanmaan ympäripurjehdukselle. Yhdessä hujauksessa olimme ulkona merellä ja matkalla länteen ja sitten kohti pohjoista. Tuulta riitti alkumatkasta, mutta sitten se hiipui ja lopulta oli täysin tyyntä. Mutta yhtäkkiä oli kesä! Vietimme koko päivän lyhyin lahkein ja hihoin, emmekä palelleet! Matkanteko ei näyttänyt kuitenkaan juuri edistyvän, pitkään ehdimme ihailla Eckerön komeaa postitaloa oikealla puolellamme, kunnes käynnistimme moottorin ja ajoimme Käringsundin vierassatamaan. Sinne oli kaksi mahdollista sisäänajoreittiä, me päätimme oikaista heti ensimmäisestä väliköstä sisään ja saimmekin pujotella melkoisen kapeasta rännistä rantakallion ja keskellä lahdelmaa väijyvien isojen vedenalaisten kivien välistä. Piti rynnätä oikein keulaan tähystämään, sillä sen verran hurjalta reitti näytti. Eipä ihme, että melkein kaikki muut veneet näyttivät ajavan sisään toista reittiä, joka kiersi kivikot paljon kauempaa.
Päätös syntyy
Aamukuudelta seisoin koirani kanssa Rödhamnin kallion laella ja tähyilin länteen, Ruotsiin. Meri oli ankaran tummanharmaa ja matalalla sen yllä roikkui yhtä harmaa taivas. Tuuli meni luihin ja ytimiin, vaikka olin pukenut päälleni kaikki vaatteet, jotka olin nyssäköistä ja veneen onkaloista onnistunut löytämään. Tuonneko nyt sitten pitäisi lähteä? Kovaan tuuleen, todennäköisesti sateeseen, ikävälle harmaalle merelle palelemaan? Vaikka Ruotsiin olisikin vain yhden päivän matka navakassa sivumyötäisessä, joka nyt jo puhalsi reippaasti ja lupaili enemmän, se kestäisi meidän pienellä veneellämme silti ainakin kahdeksan, ehkä kymmenenkin tuntia. Jos periltä löytyisi lämmin ja aurinkoinen kesä, mikäpä olisi palellessa yhden päivän ajan, mutta Tukholman saaristossa olisi ihan tämä sama, kylmä epävuodenaika. Ja viikon päästä meidän pitäisi jo lähteä sieltä kotimatkalle, kenties edelleen yhtä kylmässä säässä. Matkan suuntaa oli pohdittu päiväkausia, mutta lopulta päätös syntyi muutamassa minuutissa. Jätetään Ruotsi väliin tällä erää!
Purjehdimme länteen – Ruotsiin asti vai ei?
Aamu Jurmossa koitti kalseana ja harmaana. Tuuli ujelsi veneiden vanteissa, eikä tuntunut ollenkaan vastaavan säätiedotuksissa luvattua ystävällistä etelätuulta. Melkein inhotti lähteä merelle. Mutta onneksi sittenkin lähdimme, sillä heti aallonmurtajan ulkopuolelle päästyämme totesin sääennusteen pitäneen täysin paikkansa. Aurinko haihdutti pilvet pian pois, ja reipas tuuli puhalsi etelä-lounaasta niin mukavasti, että nostimme purjeet heti sataman suulla ja pikku veneemme suorastaan lensi koko päivän täydellisessä sivutuulessa kohti länttä. Toki isommat veneet suihkivat meistä ohi oikealta ja vasemmalta – korjaan: styyrpuurin ja paapuurin puolelta – ja hävisivät pian horisonttiin, mutta ei meidän iloinen tunnelmamme siitä latistunut. Veneemme kulki kauniisti melkein parasta vauhtiaan.
Jurmon tuulisilla nummilla
Hangon hälinä häipyi nopeasti kuuluvista, pian olimme taas merellä. Ohitimme Suomen eteläkärjen, Hangon Tulliniemen, ja jatkoimme Hangon läntistä selkää kohti Hiittisiä. Oli peilityyntä, ja kivikkoisen selän yli paarustaminen tuntui kestävän iäisyyden. Kun emme enää jaksaneet, ajoimme väylältä sopivaksi katsomaamme ankkuripaikkaan ja keräsimme voimia yön yli. Matka jatkui heti kukonlaulun aikaan, ja aamupäivän mittaan kohteeksi valikoitui Jurmon hiekkainen saari.
Lokikirja Viron lomapurjehdukselta 2016
Takaisin kotiin – ennätysvauhtia!
Kesälomamatkamme viimeinen osuus kulki kauniin saariston suojissa Tammisaaresta Helsinkiin ja sieltä kotivesille itäiselle Uudellemaalle. Saariston suojassa pääsimme nauttimaan vakaasta, mutta vauhdikkaasta menosta. Poissa olivat isot, keikkuvat aallokot ja avonainen horisontti, täällä meitä ympäröi saaristo upeine kalliorantoinen, huviloineen ja rantasaunoineen. Vesi välkkyi sinisenä kesäauringon viimeisissä, lämpimissä säteissä. Muita veneitä ei silti juuri näkynyt, me saimme jakaa koko saariston vain joutsenten kanssa.
Kõpun majakka ja Hiidenmaan kierros
Viime kirjoituksessa päästiin meriturvallisuusteemaan, joten jatketaan sillä. Tosin nyt hyppäämme aikakoneella 500 vuoden taakse, 1500-luvulle. Aihe oli hyvin ajankohtainen silloinkin, kun Itämerta purjehtivat Hansaliiton kauppalaivat – ilman tutkia, karttaplottereita, vhf-radioita tai vilkkuvia valolaitteita. Yksi Itämeren vilkkaimmista hansakaupan satamista oli Tallinna, ja sinne päästäkseen piti purjehtia Hiidenmaan vaarallisten matalikkojen ohi. Laivoja ohjaamaan päätettiin vuonna 1504 rakentaa majakka, ja sille sopivaksi paikaksi katsottiin Hiidenmaan korkein kohta Kõpun niemellä. Alkuperäinen pooki – nykyisen majakan kartiomainen jalusta – valmistui 1531. Se on Itämeren vanhin edelleen toiminnassa oleva majakka ja monien (virolaisten) lähteiden mukaan toiseksi tai kolmanneksi vanhin sellainen koko maailmassa. Paikallisten talonpoikien tehtävä oli kuskata paikalle puuta ja polttaa tulta pookin laella. Korotusosa valolaitteineen rakennettiin vasta 1800-luvun alussa.
Purjehdusta parhaimmillaan – ja pahimmillaan!
Hyppää kyytiin ja katso, miltä purjehdus avomerellä tuntuu!
Myötätuulessa Tallinnaan!
Vieraalla maalla
Matka yli Suomenlahden sujui rivakasti ja viivasuoraan etelään. Kaikki toimi hienosti – autopilotti, purjeet, navigoinnissa käyttämämme Seapilot. Tuuli oli kevyehköä mutta tasaista, ja aikaisen lähdön ansiosta päivä ei ollut vielä pitkälläkään, kun Viron rannikko alkoi kajastella horisontissa.