Browsed by
Tag: Joonian saaret

Kythera – yllätys matkan mutkassa

Kythera – yllätys matkan mutkassa

Kansikuvassa Kytheran saaren Kapsalin lahti, jonka keskellä on ankkurissa vain yksi vene, Aina. Ankkurilahtea reunustaa valkohiekkainen uimaranta, pieni rantakylä ja ympärillä kohoavat kukkulat. Taustalla näkyy toinen pienempi poukama, jossa on kylän kalasatama. Vesi on upean sinistä ja turkoosia.

Olimme lähteneet purjehtimaan Kreetalta kohti Joonianmerta toukokuun 8. päivä. Vuorokautta myöhemmin Kreeta möllötti edelleen paapuurin puolellamme, aivan kuin emme olisi edenneet mihinkään. Onhan se valtavan pitkä saari, mutta eipä vauhdissakaan ollut hurraamista. Tuuli oli vastahankainen, niin että pääsimme niukin naukin etenemään jonkinlaisessa luovikulmassa, ja ajoittain kävi niin tyyneksikin että oli pakko ajaa koneella. Jatka lukemista