Sää Espanjan luoteisnurkalla jatkui tyynenä ja lämpimänä. Me lähdimme Muxian satamasta rasvatyynelle merelle moottorin voimalla. Tuulia olisi tietysti voinut odotella vielä päivän tai pari, mutta näillä seuduilla tuulta voi tulla myös hyvin nopeasti liikaa. Finisterren, eli Espanjan luoteisimman kärjen, säät ovat epävakaisia ja rannikon korkeat kukkulat aiheuttavat lisäksi omia paikallisia ilmiöitään. Joskus säätyyppi voi muuttua ihan toiseksi niemenkärjen toisella puolella.

Meille ei onneksi sattunut mitään tällaista. Sää oli tyyni aamusta iltaan, ja lämpöä oli melkein 30 astetta! Siinä riitti meille uutuudenviehätystä, sillä Binicin suojaisesta lahdenpoukamasta lähdettyämme olimme kohdanneet melkein pelkästään viileitä tuulia, kylmää merivettä ja muutaman harmaan, tihkuisen päivän. A Coruñassa oli aurinkoista, mutta pohjoistuuli teki päivistä vielä vilpoisia.

Cabo Finisterre, tai Galician kielellä Fisterra, molemmat tietysti latinankielistä perua roomalaisilta, on korkea ja synkän näköinen niemimaa, jonka keskellä kohoaa majakka. Rannat ovat hyvin kivikkoisia, ja majakoita onkin lähes joka niemennokassa varoittamassa milloin mistäkin matalikosta. Tyynellä säällä reittien suhteen voi ottaa pieniä vapauksia, mutta vähänkään isompi aalto murtuu näyttävästi kivikoihin, joten kovemmalla tuulella kannattaa rannikkoon pitää kohteliaasti etäisyyttä. Meillä on s/y Stella Polariksen miehistöltä perintönä saatu Imray:n Atlantic Spain and Portugal -opaskirja, jota on viime viikkoina ahkerasti lehteilty. Opus on hyvin suositeltava hankinta, jos näille vesille aikoo.

Suuntasimme Ría de Muros -nimistä lahtea kohti. Galicia on täynnä näitä lahtia, joiden pohjukkaan laskee joki tai monesti useampia. Finisterren pohjoispuolella sijaitsevat Rías Altas ja eteläpuolella Rías Baixas. Jälkimmäiset ovat sääolojensa puolesta mukavampia ja suojaisempia, ja monilla niistä on kokoakin sen verran, että hyviä ankkuripaikkoja ja viihtyisiä kyliä ja kaupunkeja riittää tutkittavaksi.

Me pyörähdimme vain niemenkärjen ympäri kohti Murosin kaupunkia ja sen edustan ankkurilahtea. Kymmenkunta venettä oli ehtinyt sinne ennen meitä, suurin osa tuttuja nimiä edellisistä satamista ja AIS-näytön ruudulta – siellä sitä oli päivä menty kuin karavaanarit ikään, jonossa pitkin Espanjan rannikkoa. Me laskimme ankkurin suunnilleen viiteen metriin, ja sitten vasta päähän pälkähti tarkistaa vuorovesitilanne. Sehän sattui olemaan korkeimmillaan, mikä tarkoitti, että kuuden tunnin päästä meillä osuisi köli pohjaan – tai jo aiemminkin, jos tuuli kääntyisi ja alkaisi painaa meitä rantaa kohti. Vuodoveden vaihtelu on täällä noin 3 metriä, mikä ei onneksi aiheuta suuria virtauksia tai muitakaan hankaluuksia navigoinnin suhteen, mutta ankkuripaikoilla asia on toki otettava huomioon. Niinpä nostimme kuokan ylös ja siirryimme vähän kauemmas rannasta.

Ilta oli helteisen päivän jäljiltä hehkuvan lämmin. Muros näytti kauniilta vanhalta kaupungilta. Se sijaitsee hyvin suojaisessa poukamassa, ja korkeat rinteet ympäröivät sitä joka puolelta. Kukkulat soivat linnunlaulusta, ja paahteisen mäntymetsän tuoksu leijui ilmassa. Läheisellä hiekkarannalla oli vielä paljon ihmisiä, ja ravintoloiden terasseilta kantoi puheensorina veneelle asti. Oli juhlavaa syödä illallinen kannella – siihen ei ole vielä kovin monta kertaa ollut tilaisuutta, sillä Bretagnen ja Galician illat eivät ole vielä olleet lämpimiä, vaikka päivällä aurinko paistaisikin.

Seuraavana aamuna lähdimme jollan kanssa tutustumaan Murosin kaupunkiin. Oli sunnuntai, joten kaupat eivät olleet auki, mutta ravintoloissa ja baareissa riitti väkeä. Ihailimme vanhoja kivitaloja ja kapeita, mutkaisia kujia. Tyypillisen muroslaisen talon pohjakerros avautuu kadulle tai aukiolle suurien kivipylväiden kannattamin kaariaukoin, ja asuinkerrokset alkavat sen yläpuolelta. Monissa on lisäksi Galician seudulle tyypillisiä lasitettuja parvekkeita. Sateelta ja tuulelta suojatussa katetussa tilassa on kuivattu verkkoja, perattu ja suolattu kalaa ja varmaankin myös aseteltu merenantimia esille ja myyntiin. Nyt holvien alla on paljon ravintoloita ja kahviloita, ja siinä käytössä ne ovatkin viihtyisiä paikkoja.

Rantakadulta ja kaupungintalon aukiolta ei tarvitse kuitenkaan harhailla kuin korttelin tai parin päähän, niin ympäristö muuttuu aika rähjäiseksi ja talot autioiksi ja huonokuntoisiksi. Myytävänä-kylttejä on lähes joka rakennuksessa, ja tunnelma on alakuloinen. Täällä näkee selvästi, että Galicia ei ole ihan Espanjan vaurainta aluetta – turismi ja kalastus eivät riitä elinkeinoiksi kovin monelle tällaisissa pikkukaupungeissa, ja nuori väki hakeutuu isoihin kaupunkeihin töiden perässä. Sääli, sillä tässäkin kaupungissa voi helposti kuvitella, miten viehättävä se voisi olla.

Vietimme ankkurissa kaksi yötä. Maanantaiaamu koitti sumuisena, tiheä pilvimassa roikkui puolivälissä kukkuloiden rinnettä ja aurinkoinen päivä lahdella oli muisto vain. Melkein kaikki muut veneet olivat jo lähteneet, ja niin mekin päätimme tehdä. Ensin kävimme kaupassa, sillä olimme edellispäivänä bonganneet Murosista kiinnostavan näköisen kala- ja lihakaupan. Se olikin melkoinen löytö – pelkkää lihaa, makkaraa, serrano-kinkkua, kalaa ja kaikenlaisia mereneläviä puodin täydeltä, ja erittäin edulliseen hintaan. Kyllä s/y Ainan kokkia hymyilytti! Poistuimme liikkeestä painavan repun kera, ja taas meillä oli monen päivän aterioiden pääesiintyjät hankittuna! Kiepaisimme vielä Gadis-supermarketin kautta, ja pian olimme veneellä nostamassa ankkuria. Se nousi ylös nätisti, mutta toi mukanaan kilokaupalla lehtisalaatin näköistä, vaaleanvihreää levää.

Pilvipeite oli ennallaan, mutta jonkinlaista tuulenvirettä riitti pitkäksi aikaa. Purjehdimme mukavassa sivutuulessa ulos Muros-lahdelta kohti etelää. Iltapäivällä pilvet katosivat, mutta niiden mukana myös tuuli. Tyynellä säällä uskalsimme pujotella mantereen ja Salvoran saaren välisten kivikkojen lomasta ja oikaisimme näin useamman mailin matkalla Ría de Arousa -lahdelle. Muut veneet kiersivät Salvoran ulkokautta, mutta meille Suomenlahden purjehtijoille nuo kivikot eivät kyllä näyttäneet kovin kummoisilta – päinvastoin, maisemassa oli hetken aikaa jotakin hyvin tuttua! Galiciassa viisas pysyttelee kuitenkin poissa kivikoiden liepeiltä, ellei sää ole todella lauhkea.

Luvassa oli etelään kääntyvää tuulta ja myöhemmin viikolla melkein myrskylukemia, joten valitsimme näiltä tuulilta todennäköisesti suojaisen ankkuripaikan A Pobra do Caramiñal -nimisen kaupungin hiekkarannan ja venesataman edustalta. Olipa yllätys bongata satamasta heti yksi suomalaisvene! Siitä kerromme kenties lisää ensi kerralla!

• Costa da Morte – Kuoleman rannikko
6 kesäkuun, 2019
• Outo vuosi 2020 – eristystä ja ylläreitä
31 joulukuun, 2020
• Galicia kylmä, moottori kuuma!
2 heinäkuun, 2019