Minimalistista matkailua – toinen lockdown-talvemme Kreikassa

Purjevene Aina miehistöineen kelluu edelleen Kreikassa. Ei siis syytä huoleen – emme ole seilanneet maailman reunan yli, joutuneet Kharybdiksen pyörteeseen emmekä edes pökertyneet Parnassoksen vuoren uumenista tuprahtaneisiin huuruihin, jotka aikoinaan inspiroivat Delfoin oraakkelia. Mutta kirjoitusinspiraation Kreikassa jo yli puoli vuotta jatkunut täydellinen lockdown eli koronasulku on kyllä vienyt.
Päivät seuraavat toisiaan täällä aika samanlaisina, sillä kotoaan voi poistua vain perustellusta syystä. Onneksi kauppareissujen lisäksi ulkoilukin on käypä syy, ja sitä olemmekin harrastaneet ahkerasti kävelyn ja silloin tällöin pyöräilyn muodossa. Galaxidin liepeillä on hienot lenkkimaastot ja paljon nähtävää: vanhoja taloja, tuoksuvia mäntymetsiä ja kivikkoisia kukkuloita, upein meri- ja vuoristonäköaloin varustettuna. Teki kyllä vähän tiukkaa katsella, kuinka vastapäinen Parnassos-vuori ensin peittyi upeaan lumivaippaan ja sitten paljastui sen alta, eikä meillä ollut mahdollisuutta päästä sen hienoille rinteille laskettelemaan. Kreikkaa ei ehkä äkkiseltään mieltäisi hiihtolomakohteeksi, mutta kyllä täällä on ihan hyvän kokoisia laskettelukeskuksia!

Elämä venekotimme uumenissa on näiden kuukausien ajan koostunut kokkailusta, lukemisesta, Netflixin katselusta ja monenlaisista itsensä kehittämisen projekteista – mielenhallinta nyt ainakin etunenässä. Äärikokemukset ovat yliarvostettuja, nyt on opeteltu hakemaan vaihtelua elämään hienovaraisemmin keinoin. Tilanteelle emme voi mitään, joten sitä vastaan on turha kapinoida. Turha siitä on stressiäkään itselleen ottaa. Loppujen lopuksi asiamme ovat täällä oikein hyvin. Meillä on turvallinen ja mukava elämä pienessä ja pittoreskissä kylässä, kaukana Kreikan hurjimmista koronakeskittymistä. Noudatamme kiltisti ohjeita ja toivomme tilanteen paranevan – eipä kai kukaan missään muuallakaan sen kummempaa voi tehdä.
Vapauden mahdollisuus onneksi kajastelee nyt jo horisontissa. Saattaa olla, että toukokuun puolivälissä huviveneet pääsevät vihdoin köysistään ja purjehduskausi Kreikan vesillä alkaa. Tarkempaa tietoa saamme viikon-parin sisällä. Olemme ryhtyneet jo varovasti järjestelemään venettä matkakuntoon. Matkasuunnitelmia on vaikeaa tehdä, mutta onneksi se ei ole kovin tärkeää – täällä riittää joka tapauksessa nähtävää joka suunnalla. Suurimmat toiveemme tulevan kesän osalta koskevat ihmisiä: ystäviä, sukulaisia, matkapurjehtijakollegoita, joita olisi vihdoin mukava nähdä ihan oikeasti, livenä. Siinä olisi meille kesäistä onnea ja iloa ihan riittävästi!

- Auf Wiedersehen, Mesolongi! 6 kesäkuun, 2020
- Talvisuunnitelmia kesäisessä Kreikassa 29 lokakuun, 2019
- Rapuja ja simpukoita – merellisiä herkkuja Ainan venekeittiöstä 12 helmikuun, 2021