Kaksi suomalaisvenettä vilkutti jäähyväiset Zakinthoksen saarelle ja suuntasi kohti Peloponnesosta heinäkuun loppupuolella. Matkan suuntana oli molemmilla Egeanmeri, ystävillämme vähän vauhdikkaammin, meillä tutumpaan kupeksimistahtiin. Vielä jonkin aikaa kulkisimme kuitenkin yhtä matkaa, ja sehän on harvinaisen hauskaa puuhaa.
Viimeksi seikkailimme Ithakalla, Odysseuksen kotisaarella. Heinäkuun puolivälin paikkeilla matkamme jatkui etelään. Ankkuroimme yhdeksi yöksi Kefalonian kaakkoiskulmalle pikku poukamaan, jossa illan ratoksi saimme seurata äitivuohen ja pikku kilin ketterää hyppelyä rantakiveltä toiselle. Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Zakinthosta.
Välimeren tunnetuin purjehtija oli epäilemättä Odysseus. Kaikki me myöhemmät kollegat olemme hänestä kuulleet, ja tavalla tai toisella seikkailleet ”Odysseuksen vanavedessä”, kuten Göran Schildtin tunnetuimman teoksen nimi kuuluu. Moni suomalainen ja ruotsalainenkin on sitäpaitsi seikkaillut myös Göran Schildtin vanavedessä, niin mekin. Hänen ja Daphne-veneen purjehduksista kertovat kirjat on veneessämme luettu ja tarkkaan tutkittu hiirenkorville niiltä osin, missä itse olemme tähän mennessä liikkuneet.
Vaikka purjehdimme viime kesänä monta kuukautta edestakaisin pohjoista Joonianmerta, emme koskaan tulleet käyneeksi kahdella karun näköisellä saarella, Kalamoksella ja Kastoksella. Ohitimme ne kyllä monta kertaa, yleensä niukin naukin – meillähän kun tuppaa enimmäkseen olemaan aina vastatuuli, ja jostakin syystä juuri näiden kahden saaren terävien rantakarikoiden ohi luoviminen tuntui aina yhtä hankalalta.
Ikuisuudelta tuntuneen talven ja lockdownin jälkeen purjehduskausi pääsi viimein vauhtiin toukokuun puolivälissä. Mutta eipä se odottelu vielä siihen loppunut. Galaxidista matkasimme Mesolongiin, jossa odottelimme ensimmäistä koronarokotetta reilun viikon. Samalla tietysti ehdimme tavata marinassa talvehtinutta ystäväjoukkoamme, talvelta 2019-2020 tuttua porukkaa.
Purjevene Aina miehistöineen kelluu edelleen Kreikassa. Ei siis syytä huoleen – emme ole seilanneet maailman reunan yli, joutuneet Kharybdiksen pyörteeseen emmekä edes pökertyneet Parnassoksen vuoren uumenista tuprahtaneisiin huuruihin, jotka aikoinaan inspiroivat Delfoin oraakkelia. Mutta kirjoitusinspiraation Kreikassa jo yli puoli vuotta jatkunut täydellinen lockdown eli koronasulku on kyllä vienyt.
Kreikan Galaxidissa, Korintinlahden rannalla viettämämme kuukaudet ovat olleet kalaruokien kannalta melkoista kulinaristista juhlaa (muutenhan lockdown ei niin juhlaa ole ollutkaan). Merenelävää löytyy jos jonkinlaista ja yleensä kohtuulliseen hintaankin. Satamaamme saapuu joka ilta iso kalastusalus, joka myy tuoreen saaliinsa suoraan laiturissa. Tarjolla on yleensä muutamaa eri kalalajia ja kasoittain rapuja, jokiravun saksekkaita meriserkkuja. Hinnat näillä kalamiehillä vain ovat harmillisen korkeat.
Vuoden 2020 alkaessa purjevene Ainan kyydissä uppouduttiin remonttihommiin. Oltiin vielä autuaan tietämättömiä mistään viruksista ja siitä, millaiseksi maailma pian muuttuisi. Kreikassa alkoi lockdown maaliskuun loppupuolella, mutta meillä remppahommat jatkuivat keskeytyksettä toukokuuhun asti. Koronakeväästä Mesolongissa voit lukea tästä!
Purjevene Ainan miehistö toivottaa lukijoilleen tunnelmallista ja rauhallista joulua! Omaa jouluamme vietämme Kreikan Galaxidissa, kodikkaassa venekodissamme. Lockdown jatkuu täällä ainakin loppiaiseen, joten eiköhän tässä olla ihan kotosalla. Kokkaillaan jotakin perinteistä suomalaista jouluruokaa muistuttavaa ja käydään kävelyllä läheisillä kukkuloilla ja mäntymetsissä, hienoista meri- ja vuoristonäköaloista nauttien.
Sanotaan nyt niin kuin asia on: Suomessa on maailman paras leipä. Mutta ei siinä vielä kaikki! Suomessa on myös maailman paras aamiainen, välipala, matkaeväs ja hätävara: karjalanpiirakka! Ruisleivän puute on purjevene Ainan kyydissä selätetty lopullisesti, sillä viimekeväisen koronakotoilun myötä syntynyt hapanleipäjuuri elää ja voi hyvin. Osa juuresta asuu sitä paitsi nyt Pohjois-Irlannissa! Kuumimpien kesäkuukausien taukoa lukuun ottamatta keittiömme kaasu-uuni on pyöräyttänyt aamiaispöytään tuoreen pataleivän parin-kolmen päivän välein. Ruisjauhon saanti on välillä takkuillut, mutta onneksi löysimme täältä Galaxidista, jossa vietämme vuoden 2020 toista lockdownia, ystävällisen ruokakauppiaan, joka onnistui tilaamaan meille ruisjauhoa. Ruis on muuten kreikaksi σίκαλη (sikali).
Purjehduskausi 2020 jäi vähän lyhyeksi. Niin taisi tänä poikkeusvuonna käydä aika monelle muullekin purjehtijalle – eriasteisia rajoituksia ja lockdown-jaksoja on ollut vähän joka puolella maailmaa. Koto-Suomessa kesä taisi mennä aika hyvin, ja niin se täällä Kreikassakin meni sitten, kun vesille lopulta päästiin. Oman Joonianmeren seikkailumme alkua viivästytti ensin tietysti korona, minkä vuoksi pääsimme lähtemään talvisatamastamme vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Sen jälkeen meillä riitti heinäkuun loppuun asti puuhaa telakalla veneemme Ainan järjestämän pikku yllätyksen vuoksi, ennen kuin pääsimme vesille seikkailemaan. Nyt marraskuun alussa uusi korona-lockdown päätti matkanteon Galaxidin satamaan. Mutta turha sitä on surra, tämä on nyt tällainen vuosi.
Samaan aikaan kun Sally-hurrikaani lähestyi Amerikan rannikkoa, kehittyi Välimerellä oma hurrikaanin tapainen myrskynsä, medikaani Janus. Me kelluimme ankkurissa Paxos-saaren suojaisella ankkurilahdella, aikomuksena lähteä Prevezan suuntaan tiistaina 15. syyskuuta. Näin tapahtuikin, mutta tuulten osoittauduttua kaikkea muuta kuin suotuisiksi, käänsimme loputtomalta tuntuneen luovimisen sijaan kokan kohti Two Rock Bay:tä, upeaa ankkuripaikkaa Pargan kaupungin eteläpuolella. Jatkaisimme siitä Prevezaa kohti seuraavana aamuna.
Paxos ja Antipaxos eli yhteen laskettuna Paxoi ovat Joonianmeren pienin saariryhmä ja sijaitsevat Korfun eteläpuolella. Me purjehdimme syyskuun 7. päivä ensiksi Lakkaan, joka on kaunis pieni kylä Paxoksen pohjoisimmassa päässä. Tiesimme, että ankkuripaikka Lakan edustalla olisi ruuhkainen, joten halusimme ehtiä perille hyvissä ajoin iltapäivällä. Matkalla sattui kuitenkin pieni kommellus, minkä vuoksi saavuimme perille vasta seitsemän maissa illalla – tuolloin lahdenpoukama näytti mereltä kiikaroituna jo ihan täyteen tupatulta. Uskaltauduimme silti perille asti tutkimaan asiaa, koska ainahan sitä vielä yhdelle optimistille tilaa löytyy. Itse asiassa meidän jälkeemme lahdelle saapui vielä toistakymmentä venettä, vaikka emme kyllä käsittäneet, miten ne kaikki onnistuivat sinne ahtautumaan.
Purjehdusreissumme oli kuljettanut meitä venetsialaiselta linnalta seuraavalle, Lefkadasta Vonitsaan ja sieltä Pargaan, josta kirjoitin viime kerralla. Nyt matkamme jatkui kohti Korfua, Kreikan Joonianmeren pohjoisinta saarta.
Kreikan Joonianmeren saaret kuuluivat yli neljänsadan vuoden ajan Venetsian tasavaltaan. Saarten valloitus tapahtui vähän kerrallaan: Korfu liitettiin Venetsiaan 1383, Zakynthos satakunta vuotta myöhemmin, Kefalonia ja Ithaca vuoden 1500 paikkeilla ja viimeisenä Lefkada vuonna 1718. Venetsialaiset ja Ottomaanit kävivät alueista taisteluja vuosisatojen ajan, mutta lähes koko muun Kreikan vallanneet turkkilaiset eivät saaneet saaria haltuunsa. Korfun saari oli yksi Euroopan vahvimmin linnoitettuja etuvartioita Ottomaanien imperiumin rajalla.
Matkamme suuntautui elokuun alkupuolella Nidrin lahdelta pohjoiseen. Ensin ajaisimme läpi Lefkaksen kanavasta, joka erottaa Lefkaksen saaren Kreikan mantereesta, ja jonka kääntyvä silta avautuu päästääkseen veneet kulkemaan läpi. Siispä ankkuri ylös ja matkaan!
Kaksi kuukautta kestäneen telakkaponnistuksen jälkeen oli vihdoin aika laskea Aina vesille. Nyt jännitettiin, oliko remonttimme onnistunut – kelluisiko veneemme hienon epoksipohjansa ja uusien läpivientiventtiiliensä kanssa?
Terveisiä ihanasta ankkuripoukamasta Joonianmeren kristallinkirkkaiden vesien ääreltä! Pääsimme kuin pääsimmekin takaisin vesille, mutta tässä turinassa puhutaan vielä veneen pohjaremontista, sen kolmannesta ja viimeisestä vaiheesta eli läpivientien uusimisesta. Tämä projekti oli se varsinainen syy, miksi menimme telakalle. Sittemmin paljastui paljon isomman remontin tarve, josta kerroin edellisissä osissa 1 ja 2.
Viime kerralla annettu varoitus remonttiturinoista on edelleen voimassa. Veneen hiomishommat oli siis saatu vihdoin valmiiksi, ja koska rungosta ei löytynyt kosteutta eikä paria pikku rakkulaa suurempia vaurioita, päästiin epoksimaalaushommiin saman tien.
Varoitus: seuraa veneremonttitarinaa. Kenties lähitulevaisuudessa pääsemme takaisin vesille, ja sen jälkeen luvassa on taas matkakertomuksia purjehdusseikkailun varrelta – toivon mukaan eri puolilta Joonianmeren ikiaikaisen kaunista saaristoa. Mutta vielä jonkin aikaa jokapäiväinen elämämme sijaitsee kuivalla maalla, pukkien päälle tuetun veneemme harvinaisen hievahtamattomassa todellisuudessa, jossa remontti jatkuu. Odottele siis vielä tovi, mikäli purjeveneen rungon hiominen ja epoksimaalaus ei ole ihan sinun juttusi. Jotakin muuta on tulossa taas ennen pitkää! Jos sen sijaan veneen tee-se-itse-remontointi kiinnostaa, jatka ihmeessä lukemista. Huomautan kuitenkin, ettei tämä kertomus ole tarkoitettu oppaaksi kenellekään vastaavaa hommaa suunnittelevalle – tämä on vain oma kokemuksemme pohjaremontin teosta. Voit kyllä ottaa meihin yhteyttä (mistä tahansa muustakin aihepiiristä) jos tarkempi tieto kiinnostaa.